torstai 21. toukokuuta 2015

Kotitehtävä nro 8

1. Millaisessa tilanteessa populaation kasvu on eksponetiaalista, entä logistisen käyrän mukaista?
-  Eksponentiaalista kasvu on kasvun alkuvaiheessa tai juuri silloin, kun populaatio on levittäytynyt uudelle ja suotuisalle alueelle. 
Populaation kasvu on logistisen käyrän mukaista rajallisessa ympäristössä, kun ympäristön kantokyky ei edistä kasvua.

2. Etsi arvioita siitä, mikä on maapallon kantokyky ihmispopulaatiolle. Miten sitä voisi nostaa? Miten se voisi romahtaa? Miksei muut eliölajit voi nostaa oman alueensa kantokykyä.
- Jotkin ihmiset ovat sitä mieltä, että maapallon kantokyky ihmispopulaation suhteen olisi jo ylittynyt eli ihmismäärä romahtaa pian tai pysyisi jota kuinkin samana kuin nyt. 
Voisimme nostaa maapallon kantokykymme rajaa huolehtimalla ympäristöstämme eli luonnonsuojelu, jätemäärän vähentäminen ja puhtaista vesistöistä huolehtiminen on tärkeää. Suuret tuloerot ovat maapallon kantokyvyn vuoksi haitallisia, sillä rikkaat kuluttavat luonnonvaroja usein huomattavasti enemmän kuin köyhät (yksityislentokoneet, ylenpalttiset ruokamäärät, runsas veden kulutus). 

3. Montako hirveä on suomessa? Montako niistä metsästettiin viime vuonna? Montako lohta on Itämeressä, montako niistä kalastettiin pois?
-  Vuonna 2013 metsästyskauden jälkeen hirviä oli noin 70 000 ja kanta on nyt pysynyt melko vakaana. Syksyllä 2014 metsästettiin 40 000 hirveä. (lähde: Suomen riistakeskus, 4.2.2015)
Vuonna 2010 lohta kalastettiin 320 000 yksilö ja vuonna 2011 lohikanta oli noin 1,14 miljoonaa lohta. Kanta on nyt pienentynyt. 

4. Mitä ovat J-käyrä ja S-käyrä?
- J-käyrä on luonnollisesti J-kirjaimen muotoinen, ja se kuvaa populaation ekponentiaalista kasvua. S-käyrä on tietenkin S-kirjaimen muotoinen, ja se taas kuvaa populaation logistista kasvua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti