"Rikkoutuneesta öljyputkesta pääsi vuotamaan öljyä mereen Kalifornian rannikolla tiistaina. Öljyä karkasi Plains All American Pipeline -yhtiön kertoman mukaan 2 500 barrelia eli noin 400 000 litraa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Toistaiseksi ei tiedetä, miksi maan alla rannikon valtatien suuntaisesti kulkeva, halkaisijaltaan noin 60-senttimetrinen putki rikkoontui Santa Barbaran länsipuolella."
artikkeli jatkuu... linkki
Uutinen on todella ikävä, sillä ympäristöjärjestökin on ilmaissu huolensa valaita kohtaa, jotka ovat aina kulkeneet pitkin nyt öljyn saastuttamaa merialuetta. Rannalle on huuhtounut ölyn tahrimia lintuja ja äyriäsiä. Jos jotakuta paikallista ei jostain kummallisesta syystä häiritse rannikon saastuminen, niin ainakin öljyn lemu pistää nenään ja alueen suositut ulkoilukohteetkin ovat tietenkin suljettuna. Miten tällaista voi edes tapahtua? Eikö Plains All American Pipeline -yhtiö ole huolehtinut tarpeeksi putkien kesätävyydestä, ja miksi ei yhtiö ei ollut tehnyt varatoimenpiteitä tällaista tapahtumaa varten?
Lajiyksilöiden menetyksen määrä ei ole niin suuri, että se voisi vaikuttaa kummemmin evoluutioon tai muiden lajien populaatiokokoon maailmanlaajuisesti, mutta harvinaisten valaiden mahdolliset kuolemat voivat edistää niiden sukupuuttoon kuolemista. Ympäristön saastuminen on aina ikävä asia, ja sillä saattaa olla pitkäaikaiset haitalliset vaikutukset. Lajit voivat siirtyä kyseiseltä paikalta puhtaampaan ympäristöön, jolloin ravintoketju voi mutkistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti